torstai 14. maaliskuuta 2013

Vuoden Skräppääjä 2013: Esikarsintatyöt ja sinun suosikkisi

Vuoden Skräppääjä 2013-kisaan saapui 18 upeaa työtä. Suuri osa sivuista/leiskoista oli kooltaan 12 x 12 tuumaisia, mukana muutama 11,5 x 8 sekä 8 x 8tuumainen. Töiden taso oli huikea ja raadilla oli (kuten aina) vaikea valita 6 finaaliin jatkavaa skräppääjää. Esikarsintaraadissa olivat mukana Heidi Ignatius (Tiimari), Marjo Kauppila (Korttigalleria), Johanna Vireaho (Huvilaelämää), Tiina Arponen (Muita Ihania-bloggaaja) sekä Mari Nuikka (Somasti-bloggaaja). Ryhmä myös toimii Tiimarin bloggaajina, he seuraavat kädentaidon sekä askartelun maailmaa moneltakin kantilta. Valintaperusteissa raadilla oli töiden siisteys sekä monipuolinen materiaalien käyttö. Myös omaleimainen ote skräppäyksen sekä töiden tekstit tekivät raatiin suuren vaikutuksen, jotkut tekstit nostivat jopa kyyneleet pintaan. Tällä (-kin kertaa) tuli todistetuksi se, että skräppäyksessä vaikuttaa ulkoasun lisäksi myös muut seikat, kuten juuri tuo otsikon sekä tekstin tärkeys. Myös suomenkieliset tekstit nousivat raadin mielestä tärkeäksi osaksi skräppäystä, Suomessa kun ollaan.

Tänä vuonna raati nosti alla olevista töistä jatkoon seuraavat työt.

- "Poseerausvimma": Monipuolinen materaalinkäyttö, kekseliäs korkki sekä kuvien leikittely
- "Sijoitus": Kaunis, graafinen sijoittelu, ei tavallinen aihe sekä hyvä tarina
- "Mansikkasuu": Käsinompelut, runsaus, hyvä kuva sekä kolmiulotteisuus
- "Olen": Kaunis värimaailma, hyvä sijoittelu sekä itse tehty/prinattu tausta plussaa
- "Pieni Ihminen": Ilmava, kaunis, herkkä, hyvät värivalinnat. Roiskeet sekä kangasnappi plussaa.
- "Mielikuvitus": Itse taitavasti tehty tausta (poikkeaa muista, valmiista papereista) Tunteisiin vetoava, itkettävä tarina


Työ nro1: Read me
Työ nro2: Poseerausvimma
Työ nro3: Sommar 2012
Työ nro4: Pienenä tyttönä
Työ nro5: Rakas kultatukka
Työ nro6: Sijoitus
Työ nro7: Mansikkasuu
Työ nro8: Puutarhuri
Työ nro9: The Story
Työ nro10: Olen
Työ nro11: The best of times
Työ nro12: Uskalla
Työ nro13: Kevät
Työ nro 14: Omin pikku kätösin 
Työ nro15: Life is good
Työ nro16: Pieni ihminen
Työ nro17: Mielikuvitus
Työ nro18: Pyykkipoika
Finalisteille on lähtenyt tarvikepaketti, josta jokainen kilpailija tekee ohjeistuksen mukaisen työn. Vuoden Skräppääjä julkistetaan IS13-tapahtumassa.

Voit halutessasi valita töiden joukosta oman suosikkisi, laita työn numero sekä nimi kera oman yhteystietosi tulemaan mira@amalia.fi. Kaikkien yleisöäänestyksessä äänestäneiden kesken arvotaan palkinto.

ps: tiedän, kuvat eivät ole parasta mahdollista laatua.

- Mira


7 kommenttia:

  1. Minusta paras ja erilainen työ oli nro 17:Mielikuvitys

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan upeita töitä, toinen toistaan hienompia!

    Työ nro 7 / Mansikkasuusta pääsee katselemaan lisää kuvia ja lukemaan sivun syntyprosessista täältä:

    http://veilan.wordpress.com/2013/03/14/mansikkasuu-vuoden-skrappaajakisan-esikarsintatyo/

    VastaaPoista
  3. Hienoja töitä ja onnittelut finalisteille! Vaikeahan näistä on omaa suosikkiaan valita..

    VastaaPoista
  4. Työ nro10: Olen on upea!

    VastaaPoista
  5. Ihania töitä,jokaikinen omalla tavallaan :)
    Omaksi suosikiksi nousi pohdinnan jälkeen työ numero 7. eli "Mansikkasuu".

    Vaikea eritellä,miksi juuri tämä on suosikkini, mutta ehkäpä se oli tuo kokonaisuus.

    VastaaPoista
  6. Huippu töitä, mutta yksi voi olla van paras.

    Suosikki on aivan varmasti seiska. Nro 7. eli "Mansikkasuu".

    Asetelma ja ulkonäkö todella hyvä.

    VastaaPoista